|
Temppukurssi heinäkuussa
Kurssi pidetään lauantaisin ja sunnuntaisin ajalla: la 3.7., su 4.7., la 10.7. ja su 11.7. klo: 12.00 - 12.45. Koulutuspaikka: Risulantie 4, Siilinjärvi (Savon ammatti- ja aikuisopiston parkkipaikka). Järjestäjä: Lemmikki- ja hevostarvikeliike Har-Min Farmi Oy.
Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä Riikalla on kolme pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa sekä picardienpaimenkoira. Hän on suorittanut Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koulutuksemme on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa.
Emme käytä koulutuksessa fyysistä rankaisua emmekä pakotteita. Näin koira oppii iloisella mielellä, eikä tekeminen perustu pelkoon tai stressiin.
Ainoana rangaistusmuotona käytämme palkkion poistamista eli koiran toimiessa muutoin kuin ohjaajan tahtomalla tavalla. Koiralta poistetaan mahdollisuus palkkioon, siihen mitä se sillä hetkellä eniten haluaa (nami, rapsutus, lelu).
Kurssi on tarkoitettu kaiken ikäisille koirille, joilla on perusasiat hallussa.
Kurssille tullessasi koirasi tulee olla rokotettu. Ota mukaan tukeva kaulapanta (ei kuristava), hihna (ei flexi), koirasi lempiherkkuja sekä aimo annos iloista mieltä.
Kurssin sisältö:
- Kontakti ja toiminnan aikaan saaminen oikea-aikaisella ja oikeanlaisella vahvisteella
- Kohdentamisharjoituksia
- Este ja putki
- Kumartaminen
Jokaisella tunnilla harjoitellaan myös perustottelevaisuutta.
Kurssille mahtuu 5 koirakkoa. Kurssin hinta 60 € (sis. 22 % alv) / koirakko. Kurssi sisältää neljä 45 min. Harjoituskertaa ja kurssimateriaalin. Jos et pääse jollekin kurssikerralle ilmoita asiasta ja sovitaan uusi korvaava aika:)
Kurssimaksu suoritetaan pankkitilille, joka on samalla vahvistus kurssille osallistumisesta. Lasku lähetetään ilmoittautumisen jälkeen.
Lisätietoja:
E-mail riikka_hartikainen@yahoo.com puh. 044 - 503 1462
|