|
Pentukurssit
Kurssi pidetään ajalla ma 3.8., ke 5.8., pe 7.8. klo. 16.30- 17.15. La 8.8., su 9.8. klo: 11.30- 12.15. Koulutuspaikka: Risulantie 4, Siilinjärvi (Savon ammatti- ja aikuisopiston parkkipaikka) Järjestäjä: Lemmikki- ja hevostarvikeliike Har-Min Farmi Oy.
Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä
Riikalla on kolme pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa sekä Picardienpaimenkoira. Hän on suorittanut
Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koulutuksemme on
mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen
palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa.
Emme käytä koulutuksessa fyysistä rankaisua emmekä pakotteita. Näin koira oppii
iloisella mielellä, eikä tekeminen perustu pelkoon tai stressiin.
Ainoana rangaistusmuotona käytämme palkkion poistamista eli koiran toimiessa muutoin
kuin ohjaajan tahtomalla tavalla koiralta poistetaan mahdollisuus palkkioon, siihen
mitä se sillä hetkellä eniten haluaa (nami, rapsutus, lelu).
Har-Min Farmin pentukurssi on tarkoitettu 3-9 kk ikäisille pennuille. Kurssilla käymme läpi pennun koulutuksen perusasioita. Kurssille tullessasi koirasi tulee olla rokotettu. Ota mukaan tukeva kaulapanta (ei kuristava) sekä koirasi lempiherkkuja sekä aimo annos iloista mieltä.
Kurssin sisältö:
- Kontakti ja toiminnan aikaan saaminen oikea-aikaisella ja oikeanlaisella vahvisteella
- Vetämättä hihnassa kulkeminen
- Istuminen
- Maahanmeno, rauhoittuminen
- Luoksetulo
Kurssille mahtuu 6 koiraa. Kurssin hinta 75 € (sis. 22 % alv) / koirakko. Kurssi
sisältää viisi 45 min. harjoituskertaa, sekä kurssimateriaalin.
Kurssille osallistujat saavat 10 euron lahjakortin Lemmikki- ja hevostarvikeliike
Har-Min Farmin koirakurssille.
Kurssimaksu suoritetaan pankkitilille, joka on samalla vahvistus kurssille osallistumisesta. Lasku lähetetään ilmottautumisen jälkeen. Lisätietoja: riikka_hartikainen@yahoo.com puh. 044 - 503 1462
|