|
Näyttelyharjoitukset (syyskuu)
Näyttelyharjoitukset pidetään lauantaina 25.9. klo 13.00 ja sunnuntaina 26.9. klo: 13.00. Koulutuspaikka: Risulantie 4, Siilinjärvi (Savon ammatti- ja aikuisopiston parkkipaikka) Järjestäjä: Lemmikki- ja hevostarvikeliike Har-Min Farmi Oy.
Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä Riikalla on kolme pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa sekä picardienpaimenkoira. Hän on suorittanut Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koulutuksemme on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa.
Emme käytä koulutuksessa fyysistä rankaisua emmekä pakotteita. Näin koira oppii iloisella mielellä, eikä tekeminen perustu pelkoon tai stressiin.
Ainoana rangaistusmuotona käytämme palkkion poistamista eli koiran toimiessa muutoin kuin ohjaajan tahtomalla tavalla. Koiralta poistetaan mahdollisuus palkkioon, siihen mitä se sillä hetkellä eniten haluaa (nami, rapsutus, lelu).
Kurssi on tarkoitettu kaikille näyttelyharrastuksesta kiinnostuneille.
Ota mukaan tukeva kaulapanta (ei kuristava), hihna (ei flexi), näyttelyhihna, koirasi lempiherkkuja sekä aimo annos iloista mieltä.
Kurssin sisältöä:
- kehäkäyttäytyminen
- luoksepäästävyys ja käsittely
- seisominen
- kontakti
Kurssille mahtuu 10 osallistujaa. Koulutuksen hinta 12 eur (sis. 23 % alv)/osallistuja.
Harjoitskerta kestää n. 45 min.
Kurssimaksu suoritetaan pankkitilille, joka on samalla vahvistus tunneille osallistumisesta. Lasku lähetetään ilmottautumisen jälkeen.
Lisätietoja: riikka_hartikainen@yahoo.com puh. 044 - 503 1462
|