Arkitottelevaisuuden jatkokurssi

Kurssi pidetään: ma 27.7., ke 29.7., pe 31.7. klo: 16:30-17:15 ja ti 4.8. ja to 6.8. klo: 17.30-18:15. Koulutuspaikka: Risulantie 4, Siilinjärvi (Savon ammatti- ja aikuisopiston parkkipaikka) Järjestäjä: Lemmikki- ja hevostarvikeliike Har-Min Farmi Oy.

Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä Riikalla on kolme pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa sekä Picardienpaimenkoira. Hän on suorittanut Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koulutuksemme on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa.

Emme käytä koulutuksessa fyysistä rankaisua emmekä pakotteita. Näin koira oppii iloisella mielellä, eikä tekeminen perustu pelkoon tai stressiin.

Ainoana rangaistusmuotona käytämme palkkion poistamista eli koiran toimiessa muutoin kuin ohjaajan tahtomalla tavalla. Koiralta poistetaan mahdollisuus palkkioon, siihen mitä se sillä hetkellä eniten haluaa (nami, rapsutus, lelu).

Kurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka ovat harjoitelleet arkitottelevaisuuden alkeita. Kurssilla syvennytään jo opittuihin asioihin, ja opetellaan uutta. Opetus on hyvin yksilöllistä ja kurssilla pyritään löytämään jokaiselle koirakolle sopiva tapa harjoitella. Niinpä myös harjoituksia toteutetaan hyvin yksilöllisesti, koiran ja ohjaajan kyvyt huomioiden.

Kurssilla käydään läpi mm. hihnakäyttäytymistä, istumista ja maahanmenoa. Lisäksi harjoitellaan kontaktia, oikea-aikaista palkkaamista, paikallaanoloa ja luoksetuloa. Liikkeisiin kestoa.

Kurssille tullessasi koirasi tulee olla rokotettu. Ota mukaan tukeva kaulapanta (ei kuristava), hihna (ei flexi), koirasi lempiherkkuja sekä aimo annos iloista mieltä.

Kurssille mahtuu 6 koirakkoa. Kurssin hinta 75 € (sis. 22 % alv)/koirakko. Kurssi sisältää viisi 45 min. harjoituskertaa.

Kurssimaksu suoritetaan pankkitilille, joka on samalla vahvistus kurssille osallistumisesta. Lasku lähetetään ilmoittautumisen jälkeen.

Lisätietoja: riikka_hartikainen@yahoo.com puh. 044 - 503 1462