Pentukurssi

Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä Riikalla on neljä pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa sekä Picardienpaimenkoira. Hän on suorittanut Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koulutuksemme on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeaa ja koira oppii iloisella mielellä.

Har-Min Farmin pentukurssi on tarkoitettu pennuille joille halutaan opettaa peruskäytökset. Koiran kehitykselle tärkeimmät viikot ovat sen ensimmäiset 16 viikkoa. Koiran käytökseen vaikuttaa paljon mitä se tänä aikana oppii.

Sosiaalistaminen, ympäristökoulutus ja käsittelyharjoitukset on hyvä aloittaa heti, kun pentu tulee uuteen kotiin. . Sairaita pentuja kurssillemme ei tietenkään saa tuoda! Kun aloitat tapakasvatuksen heti alkumetreillä, on koirallasi mahdollisesti vähemmän ongelmia aikuisena. Kurssilta on hyvä jatkaa esim. arkitottelevaisuuskursseille.

Kurssin sisältö mm.:

Kontakti ja toiminnan aikaan saaminen oikea-aikaisella ja oikeanlaisella vahvisteella

Vetämättä hihnassa kulkeminen

Istuminen

Maahanmeno, rauhoittuminen

Luoksetulo

Lisätietoja: riikka_hartikainen@yahoo.com
puh. 044 – 503 1462

Käymättä jääneitä kertoja emme hyvitä rahallisesti.