Iisisti – rauhoittumiskurssi

Tällä hetkellä ei kurssia.

Har-Min Farmin Iisisti- rauhoittumiskurssi on tarkoitettu kaikille koirille ikään ja kokoon katsomatta. Iisisti kurssilla opetellaan rauhoittumista tilanteessa kuin tilanteessa.

Harjoitukset parantavat koiran keskittymiskykyä sekä koira oppii rentoutumaan esim. odotustilanteissa.

Ohjaajana toimii Riikka Hartikainen. Riikalla on vankka koiratausta. Tällä hetkellä Riikalla on kaksi hollanninpaimenkoiraa ja briardi. Riikka on suorittanut Koirakoulu Vision koiranohjaajakoulutuksen vuonna 2009. Koirakursseja Riikka on pitänyt vuodesta 2009 saakka. Eläintenkouluttajatutkinnon hän on suorittanut 2014. Riikka on myös trimmaaja sekä koirahieroja.

Koulutuksemme on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen palkkaamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa.
Muistathan, että sairaita koiria kurssillemme ei tietenkään saa tuoda!

Kurssin sisältö mm:

– Kontakti ja toiminnan aikaansaaminen oikea-aikaisella ja oikeanlaisella vahvisteella

– Luopuminen

– Rauhoittuminen omalle alustalle

Kurssille mahtuu 4 koirakkoa. Kurssin hinta 85 € (sis. 24 % alv) / koirakko. Voit ilmoittautua kurssille myös verkkokauppamme kautta.

Kurssi sisältää neljä 45 min. harjoituskertaa.

Jos jollekin kerralle ei pääse mukaan, voimme sopia korvaavan ajan:). Käymättä jääneitä kertoja emme hyvitä rahallisesti.
Lisätietoja: riikka.hartikainen75@gmail.com www.harminfarmi.com

puh. 044 – 503 1462